sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Maratonleiri

Elämäni ensimmäinen treenileiri takana! Ihanaa!

Perjantaina lähdimme ajamaan 450km Vaasan suuntaan, ja saavuimme liikuntakeskukseen vähän ennen yhtätoista illalla. Heti nukkumaan jotta jaksaisi koko päivän lauantaina.

Aamulla söimme tukevan aamupalan jonka jälkeen vaihdettiin juoksukamat niskaan ja mentiin tapaamaan Anders Szalkaita. Pienen esittelyn jälkeen lähdettiin verryttelylenkille (5.50min/km vauhtia!) kohti rääkkimäkeä. Siellä käytiin läpi miten kannatta venytellä ennen treeniä, eli dynaamisesti, ja tehtiin vähän aktivoimisliikkeitä. Hän kertoi kokoajan pieniä vinkkejä joista voi olla hyötyä, ja pohjusti myös fysiologisilla faktoilla ja omilla kokemuksilla. Venytyksien jälkeen tehtiin paljon tekniikkaharjoituksia ja lopuksi 3x60s + 3x40s +3x30s +3x20 mäkivetoja. Lopuksi vielä 3km loppuverryttelyä ja syömään!

Lounaan jälkeen oli n. 2h luento joka oli todella inspiroiva ja opettava. Hän kertoi treenitaustastaan, kokemuksistaan valmentajana ja omasta treenifilosofiasta. Tässäkin tuli liuta hyviä vinkkejä ja paljon ajateltavaa. Hän kertoi myös että hän on 29v juoksuuransa aikana juossut keskimäärin 16km per päivä! siis 16km päivässä 29v ajan. Hullua! Ei ihme että maratonenkka oli 02.12.43

Luennon jälkeen oli taas lenkki (4km) ja sitten lihaskuntoa ja venyttelyä. Tämäkin harjoitus oli oikein opettava mutta myös melkoinen rääkki. Sitten suihkuun, syömään ja vuorossa oli päivän kolmas treeni, eli vesijumppa. Vesijumpan jätin kuitenkin väliin uikkaripuutteen takia, mutta menimme toisen tytön kanssa kävelylle. Sitten taas(!) syömään, ja iltapalan yhteydessä oli iltaohjelmaa.

Aamulla 07.00 oli aamulenkki (5km) sitten aamupalaa ja pitkä lenkki. Yöllä oli satanut lunta ja tiellä oli todella liukasta. Lauantain mäkitreeni tuntui pohkeissa ja juoksu oli todella sitkeää. 10km jälkeen alkoi kuitenkin tuntumaan ihan siedettävälle, mutta loppusaldo jäi kuitenkin vain 14km:iin. Hypättiin pikasuihkuun, syömään ja autoon kohti pääkaupunkia.

Koko viikonloppu oli järkyttävän hyvin järjestetty ja kaikki toimi paremmin kuin osasi toivoakaan! Missään välissä ei ollut kiire, muttei ollut luppoaikaakaan. Suosittelisin lämpimästi kaikille kiinnostuneille, oli aika huikea kokemus!

Nyt väsyttää oikein mukavasti ja särkee ihanasi joka ikiseen lihakseen. Juuri niin kuin pitääkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti