maanantai 31. joulukuuta 2012

Lyö mua pallolla ennätysmies

Kuka olisi uskonut että viikko 52 menisi historiaan parhaana juoksuviikkona ikinä. Tai no, ehkä ei ikinä, mutta ainakin vuoden 2012 paras viikko. Tällä viikolla tuli nimittäin hipsittyä 46,6km. Sekaan mahtui suht nopea kymppi, intervalliharjoitus (4 x 1000m), normi kasi ja pitkä 16km. Samalla rakastuin uudestaan vanhaan harrastukseen, tennikseen. Kävin huvin vuoksi kaverin kanssa lyömässä palloa Talilla ja fiilis oli mikä mahtavin. Osaaminen oli kuitenkin unohtunut melkein kokonaan. Vakkarivuoroa ja valmentajaa varaamaan siis.

Kiitos tästä vuodesta. Teidän kanssa on ollut kivaa. 
Bloggaaminen jatkuu ensi vuoden puolella.
-Alex

perjantai 28. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uusi tavoite

Viime kauden päätavoite oli 21,1km alle 2h. Se onnistuikin heinäkuussa. Sen jälkeen tähtäimessä oli parantaa kympin aikaa viidellä minuutilla edellisestä vuodesta. Sekin onnistui. Kun uusi vuosi lähestyy pitää laittaa uudet tavoitteet ilmoille. Täten ilmoitan siis ett aion alittaa 50min kympillä jo ennen kesää. Ensimmäinen yritys on edessä Helsingin Jyryn järkkäämässä testijuoksussa 16.2.2013. Apuna on tällä kertaa, paitsi supervalmentaja Sandra Eriksson, myös jogg.se:n 10km sub 50min ohjelma. Tästä se lähtee.

-Alex

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

kinkkulenkkiä pukkaa

Olen tässä muutaman viikon seurannut kaloriakulutusta ja yrittänyt vähentää napostelua siinä toivossa että kiloja lähtisi ja nopeutta tulisi. Neljä ja puoli kiloa miinusta näyttäisi olevan tämän hetken tulos joten  siltä osin kaikki hyvin. Nyt on kuitenkin tullut hankittua itselleen jonkinmoista rippuvuutta tuota kaloriakulutusohjelmaa kohtaan. Huomenna pitää siis käydä aamulenkillä että illalla kehtaa lapioida kinkkua naama täyteen. Että ei kännyohjelma näytä punaista illalla. No - ei tässä nyt muutaman kalorian perään niinkään katsota mutta ei se kinkkulenkki nyt pahaahakaan tekisi. Äsken oli mikä mahtavin keli, tasainen, kova maasto ja sopivasti pakkasta. Kasi menikin sellaista mukavaa 5,30min/km vauhtia. Nice.
Hyvää joulua teille!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Etana ilmoittautuu

Torstaina oli vuorossa Talvijuoksusarjan kolmas osa. Kolme kilsaa mastojuoksua edessä ja -10 astetta pakkasta lumisaden keraa. Lähdin liikkeelle sellaista 4,40min/km vauhtia ja ajattelin olla piiputtamatta heti ekan kilsan jälkeen. Itse asiassa fiilis oli suht hyvä koko kilpaillun aikana eikä tehnyt mieli oksentaa kun vaivaiset kolme kertaa matkan varrella. Noh - toinen kilsa on nousuvoittoinen ja siinä matohapot jylläs sen verran että vauhti tippui päälle viiden. Ja viimeinen kilsa meni tas hieman paremmin ja voimia jäi jopa pieneen loppukiriin. Loppuaika 14,47 ja olin aika varma että plakkarissa oli talven paras aika, kunnes tulin kotiin ja huomasin että olin marraskuussa juossut saman matkan 14,43 aikaan.
Se siitä fiiliksestä.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kengännauhat kunniaan

Pysyykö kengät jalassa? Jomottaako isovarpaassa? Meneekö narut sekaisin? Ruotsalaisilla on taas kerran vastaukset valmiina. Marathon.se saitti on tehnyt lyhyen ohjelmapätkän joka käsittelee kengännauhojen sitomista. Kannattaa katsoa, tässä oppii uutta.


perjantai 14. joulukuuta 2012

Motivaatio hukassa

Apua. Paras kaverini juoksumotivaatio on hukassa. Eipä ole jätkää näkynyt poluilla koko viikon aikana. Tänään lähdin pakosta lenkille ja aikamoista tuskaa oli. Tosin tässä ollaan samalla yritetty muutaman viikon vähän pudottaa kiloja ja näin ollen tuo energiapuoli ei ehkä aina ole ollut tiptop. Kiloja on kuitenkin lähtenyt, 3kg kaikenkaikkiaan. Ja kun paino putoa niin nopeus senkun kasvaa, eikö vain?


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Messujuoksua

Messukeskus järkkää Runner´s High:n kanssa Messujuoksutapahtuman. Kyseessä on kolmen kilsan lenkki joka juostaan messukeskuksen sisätiloissa 29.12.2012. Luvassa on kuulemma haastava reitti tiukkoine käännöksineen, rappuineen ja ramppeineen. Hinta 38e. 

Loistava keksintö. Pitää ehdottomast kokeilla!


lauantai 8. joulukuuta 2012

Sohjoinen pelastus

Loska on v-mäistä, eteenkin juoksijoille. Mitkään Ice Bugsit ei pelasta. Tuntuu kun juoksisi saippuassa, vaikka kuinka kovaa vetää niin vauhti on yhtä kuin mummoa. Perjantaina heitin lenkin missä syke pyöri 155 keskiarvossa ja vauhti oli sellaista 6,10min/km, parhaimillaan. Eilen päätin lähteä nopealle vaikka tiedossa oli lähes samanlainen sohjo. Onneksi loska oli paha vain noin 1km pätkällä joten pääsi suht hyvin viilettää. Loppujen lopuksi onnistuinkin pitämään vauhdin siinä 5,10min/km pinnassa ja kuuden kilsan lenkin aikana sykekin pysyi alle sadakuudenkymmenen.
Näin. 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Älä vedä liian kovaa

Höpisin muutama päivä sitten sykeharjoittelusta ja eteenkin kisasykkeistä. Olen aika kauan jo ollut sitä mieltä että syke nyt on mikä on ja juoksu kulkee parhaiten fiiliksen mukaan. Olen edelleen samaa mieltä. 

Sykeharjoittelussa on kuitenkin hyvä pointti silloin kun jatkuvasti harjoittelee liian kovalla sykkeellä. Ja juuri tästä aiheesta JJ kirjoittaa hyvin omassa blogissaan - Juoksua ja muuta urheilua. Kannattaa lukea.

Voimaharjoittelu jatkui tänään salilla. Huomenna edessä fartlek ja tarkoitus olisi vetää muutamat minuutin kestävät todella kovat intervallit. Tarkoitus olisi edelleen nostaa vähän tuota kolmen kilsan vauhtia.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Talvijuoksun riemua

Sofia kävi tänään nastoittamassa pari vanhaa juoksutossua. Muuten hyvä, mutta kengät on nastoitettu kävelyä silmällä pitäen eikä niinkään juoksua. Eli liiaan vähän piikkejä etupäässä ja liikaa kantapään alueella. Varokaa siis sitä jos käytte suutarilla. Itse kävin tänään Salomonin crossikengillä heittämässä kympin lenkin ja hyvin näytti toimivan. Luulenpa siis että nastat jää tältäkin talvelta ostamatta, sen verran hyvin nuo crossikengät pitää. Selästä ja nilkasta ei voi sanoa samaa. Näyttäisi olevan niin, että kun talvi tulee ja maasto muuttuu epätasaiseksi niin meikäläinen kuormittaa oudosti ja nilkka, polvi ja selkä alkaa kitistä. No - ehkä nekin tottuu tähän keliin pikku hiljaa.