Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siltajuoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siltajuoksu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Tilataan: toimivat jalat ja Garmin Forerunner 610

No kylläpä kesti. Vaikka kuinka yritin puhua mukavia reisille niin silti marmoripilarit eivät muuttuneet takaisin jaloiksi. Tänään onnistuu kuitenkin suht normaali kävely, jopa alamäkeen, wow. Siltajuoksun jälkeinen elämä alkaa ja seuraava juoksutapahtuma on jo haarukassa. 20.7 juostaan Sofian kanssa Runner's Twilight Helsingissä. Reitti on kuulema helppo joten silloin jos koskaan pitäisi tuo 2h ja mielellään myös 1.54 poksata. Joten ei kun huomenna taas lenkkarit jalkaan.

Koska olen hyvä huijaamaan itseäni päätin myydän Suunnon GPS podi pois ja ostin kun ostinkin, halvalla Gigantista, lippulaivakellon Garmin Forerunner 610. Joten nyt valehtelevat rätsiskikkaiphonevanhasuuntohässäkät vaihtoon ja parempaa kehiin.

Ja lopuksi maalikuva Siltajuoksusta. Kylläpä jäbä on väsähtänyt.



sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Siltajuoksu tunti tunnilta

klo 13:00 onnistunut lähtö ilman ruuhkaa mutta alku menee kovaa, liian kovaa. Ensimmäinen kilometri tasan 5min.
klo 13:25 ensimmäinen vitonen takana ja vauihti edelleen kova. Ensimmäiset kovat ylämäet edessä.
klo 13:55 Kymppi täynnä, suht hyvin tavoitteessa mutta väsymys painaa ja ilma on hiostava.
klo 14:05 12km takana, etureidet kramppaa ja iskee täydellinen sippi. Edessä kovin nousu Lövön sillalle. Joudun vaihtamaan juoksuaskel kävelyyn. Juon urheilujuomaa ja tiedän että tavoite ei täyty. Tästä alkaa selvytyminen.
klo 14:11 Kahdeksan kilsaa maaliin ja tekee mieli heittää laatat ja jättää leikin kesken. Jatkan mäkeä ylös kävellen. Saan taas juoksusta kiinni alamäessä ja vannon pääseväni maaliin.
klo 14:44 18 kilometria takana ja kolme edessä. Minimaaliset mahikset päästä alle 2h. Yritän juosta kovaan ylämäkeen ja huomaan että päässä pyörii ja oja lähestyy. Näin lähellä pyörtymistä en ole koskaan ollut juoksukilpailussa. Joudun vaihtaa käevlyksi ja tiedän että 2h ei onnaa.
klo 14:57 Kilometri maaliin ja huurraa-huudot kaikuvat. Yritän parhaani mukaan vielä juosta ja onnistunkin pitää viimeisen kilometrin alle 7min/km (vaivaiset).
klo 15:03 Maalissa! Loppuaika 2:03:23. Pettynyt mutta samalla onnellinen että pääsin maaliin asti. Oli ERITTÄIN rankka kokemus. Pahempi kun mikään edellinen juoksutapahtuma. En suosittele aloittelijalle vaikka skaba oli erittäin hyvin järkätty, yleisöä oli paljon ja fiilis lostava. Mutta tuo profiili! Siis herrajestas. Tie Mordooriin ei ole mitään tähän verrattuna. Ottakaa huvikseen auto Taalintehtaalta Kaasnääsiin joku kerta. Sitä samaista tietä juostiin. Mäkeä ylös, mäkeä alas, mäkeä ylös, mäkeä alas. 

Ja kaiken lisäksi Suunto ei auttanut ollenkaan vaan heitti maalissa melkein kilometrilla. Näytti siis liikaa.

Tiedän kuitenkin että 1:54 on haarukassa kunhan oikea päivä koittaa ja puitteet on kunnossa. Sandra on kaiken lisäksi lupautunut jatkaa valmentajana joten matka jatkuu ja tänä kesänä poksaa vielä 1:54. Siitä olen aivan varma

-Alex


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Lauantain onnistuminen etukäteen

klo 13:00 onnistunut lähtö ilman ruuhkaa ja oma tahti, noin 5,25 min/km, löytyy heti
klo 13:27 ensimmäinen vitonen takana. Askel rullaa ja kroppa tuntuu tuoreelta.
klo 13:54 Kymppi täynnä, juon juostessa mutta sivupistos pysyy poissa, vauhti on kohdallaan
klo 14:10 Kahdeksan kilsaa maaliin mutta mieli ja jalat virkeenä.
klo 14:31 17 kilometria takana ja viimeiset hörpyt urheilujuomasta. Jaloissa painaa mutta maali lähellä.
klo 14:48 Kilomteri maaliin ja tieto siitä että 1.54 onnistuu kantaa viimeisen kilometrin vaikka väsyttää.
klo 14:53 Maalissa!

Näin se siis saisi mennä. Lauantaina päivitän tämän tilalle uudet numerot. Ehkä vielä paremmat sellaiset.

- Alex

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Tää on niiiin turhauttavaa

Sorry. Ei ollut tarkoitus käyttää pissiskieltä. Mutta on se niin turhauttavaa kun pitää ottaa iisisti ennen kisaa. Tänään kävin todella kevyellä lenkillä ja keskiviikkona saa vielä käydä ulkona "käväisemässä" mutta muuten ollaan hissukseen. On tietenkin ihan ehdotonta että lauantaina, Siltajuoksussa, on tuoreet jalat ja ainakin mulla tuntuu edelleen tuo penikka, joten lepo tulee tarpeen.

Keskustelin sitä paitsi lauantaina yhden tuttavan kanssa joka juoksee täyspitkiä silloin tällöin. Kaverin ennätys on 3:03. AIKA kova. Ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä että täyspitkät ovat puolikkaita kivempiä. Miten niin, kysyin. Koska silloin voi juosta 85% sykkeellä eikä 95% niin kun puolikkaalla. Eh?! Eli lähemmäksi maksimisykkeillä mennään siis launtaina. Kerrankin saa toivoa muuta kun hellettä, vaikka +14 ja pientä tihkua.

- Alex

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Postissa tuli ohjelma

Sain Sandralta tänään viimeistelyohjeet ennen Siltajuoksua. Tällä viikolla ohjelmassa on yksi normi kuuden kilsan lenkki, ykis intervallijuoksu 6 x 2min 5min/km vauhdissa ja yksi 6-8km matkavauhdissa. Viimeisellä viikolla vielä tiistaina 5-6km matkavauhtia ja torstaina 10min pientä juoksemista ja ehkä muutama sadan metrin testiveto. Ja eikun skabailemaan. Tavoitteena siis 1.54 puolikkaalla.

-Alex

perjantai 11. toukokuuta 2012

Tavoitteet ja panokset kovenee

Eilisten mäkivetojen jälkeen puhuimme Sandran kanssa tavoitteista. Sandralla on tähtäimessä Suomen ennätys, EM-finalipaikka (itse uskon mitaliin) ja olymppialaispaikka. Mulla taas 2h alitus puolikkaalla.

Yhden kisan tulemme kuitenkin todennäköisesti molemmat juoksemaan, Lidingöloppet. Lidingöloppet on 30km kisa Tukholman "Lauttasaaren" ympäri pienillä ja kapeilla metsäpoluilla. Skaba on kova koska reitti on erittäin mäkipainoitteinen, jotkut väittävät sen olevan jopa maratonia raskaampi. Viime vuonna Sandra johti kisaa vielä kympin jälkeen mutta joutui, polven takia, taipumaan lopussa. Tänä vuonna hän on luvannut voittaa tuon kisan, jos minä alitan 1h 54min puolikkaalla. HCR:än jälkeen 1,54 tuntuu kovalta mutta kuitenkin mahdolliselta. 1h 54min tarkoittaisi alle 5,25min / km vauhtia. Mutta jos se samalla tarkoittaisi Sandran voittoa Lindingöloppetissaa niin mikäpä siinä, lenkkipolulle vaan ja vielä kovempaa. Vielä on kuukausi aikaa Siltajuoksuun...




lauantai 18. helmikuuta 2012

Peukut pystyyn

Halli SM:ät ovat käynnissä ja Erikssonin Sandralla on taas 9min rajapyykki kolmellatonnilla tavoitteena. Sandrahan on lupautunut valmentaa mua Siltajuoksua varten. Joten tänään Suomen kaikki peukut pystyyn, onhan Sandra yksi meidän toiveista EM-kisoja ja olympialaisia ajatellen.

Sandran blogi löytyy täältä.


keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Miten Suomen nopeimmasta estejuoksijasta tuli mun valmentaja

Onnittelin tänään Sandra Erikssonia Twitterissä uudesta henkilökohtaisesta ennätyksestä kolmentonnin sileällä. Totesin että voisin ehkä pitää samaa vauhtia 30m. Sandra kiitti ja kysyi läppänä jos tarvitsen harjoitteluapua. Tästä avauksesta seurasi pitkä keskustelu joka päättyi siihen että Sandra lupautui mun virtuaalivalmentajaksi. Lupasin vastineeksi käyttää puolimaratonilla paitaa missä lukee "@sandraeeriksson on valmentanut minua". Tähtäin on siis nyt Siltajuoksussa 16.6 ja tavoite alle 2h.  Valmentajana toimii siis Suomen nopein nainen kolmentonnin estejuoksussa. Tästä on niiiin hyvä jatkaa.