perjantai 16. elokuuta 2013

Huiput ja aamuvirkut

Jotenkin tympii nuo huippu-uhrileijat jotka MM-skaboissa jaksavat urputtaa aamukarsinnoista. Toki on olemassa aamuvirkkuja ja iltaihmisiä, eikä tarvitse haukkua kumpaakaan. Mutta silti. Suurin osa meistä ei saa päättää milloin töihin on lähdettävä ja vaikka kroppa sanoisi mitä niin siellä silti ollaan kasilta joka aamu. Olen tietenkin itse juossut aamulenkkejä ja haukkunut niitä. Juoksemalla niitä asenne on kuitenkin muuttunut, nykyään jopa tykkään niistä. Nyt olen aika kaukana huippu-urheilun arjesta mutta väittäisin silti että aamukarsintoja varten voi treenata. Ja ajatelkaa mikä etu muihin nähden jos joku satsaa täysin juuri aamukarsintoja silmällä pitäen ja muut ovat siellä suorittamassa puoliunessa. 
Se siitä. Kaikki kunnia kuitenkin huipuille. Eteenkin Nololle joka tänään aitoi itsensä välieriin. Lauantaina kaikille luu kurkkuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti